10. syyskuuta 2016

Ratsastusta

Aloitin siis ratsastamiden uudelleen. JEE MAHTAVAA.. niinhän sitä voisi luulla. Ensimmäisen tunnin jälkeen paikat oli viikon jumissa, en taipunut lähes minnekkään. Otin tällöin enimmäkseen tuntumaa hevoseen ja ratsastukseen. Tehtiin ravivoltteja, kevyessä ravissa ja harjoitus ravissa. Pääty-ympyrä, laukannosto ja pitkän sivun päädyssä laukkavoltti. Molempiin suuntiin tietysti.

Meno oli suorastaan hurjaa. Laukannostot olivat helpompia kuin muistin, mutta ravaaminen ja ravin rauhoittaminen laukkaamisen jälkeen tuotti hankaluuksia  kuten muistelinkin, joten jos ei me hepan kanssa jyrätty niin sitten opettaja jaksoi muistuttaa jalustimien paikasta. Kyllämulla on joku hemmetin jalka ongelma, en tajua miksi en saa pidettyä jalustinta jalassa kunnolla, en ole siis kouluratsastaja. Jalustimet pois, ei niitä tarvita!!! noh jalkaa sai siis olla korjaamassa koko ajan. Laukkavoltit onnistui erittäinkin mukavasti.

Viime torstaina oli uusi tunti.
Alkukäynti tuntui hyvälle, minnekkään ei koskenut, hienoa. Otettiin kevyessä ravissa loivaa kiemura uraa toiselle pitkälle sivulle, toisella pitkällä sivulla temmon lisäys. Tiedättekö temmon lisäykset?! mä selkeesti en. Jos temmon lisäys tulisi olla erittäin reipas, mutta ei tuntua sille että hevonen juoksee alta, niin voi voi. Opettaja halusi että tempoon tulee kunnon muutos joten käski pyrkiä etsimään sen verrab teipas ravi ettei ihan lähde laukkaamaan. Sehän löytyi, mutta tuntui että hevonen karkasi ja vahvistui suustaan.

Seuraavana oli vuorossa loivaa kiemura uraa harjoitusravissa, kulmassa laukan nosto ja seuraavalla pitkällä sivulla laukadsa temmonlisäys. Temmonlisäyksessä vasenpaan suuntaan olin varma, että kohta lennän, en saanut hevosta takajalkojen päälle, joten olo oli alamäkijuoksijalla. Tästäsyystä raviinsiirtymisessä hevonen oli vahva suusta ja loiva kiemuraura mentiin niin kovassa ravissa että päätähuimasi. En kerennyt taivuttamaan, suoristamaan saati tekemään teitä tarkasti, hevonen myös nosti laukan itse.
Oikealle temmonlisäys oli parempi, REILUSTI parempi. MAHTAVA suorastaan, raviin siirtymiset onnistui ajallaan, ravi hidastui kun pyysin ja loivalla kiemurauralla tuli onnistumisia. Siihen oli hienoa lopettaa. Vapaat käynnit ja kiitokset.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti