Anteeksi ettei ole tullut Blogi päivitystä hetkeen. On vaan tapahtunut kaikkea inhottavaa, jonka takia ei ole jaksanut mitään oikein tehdä.
Sen verran tapahtumista, että jouduin lopettamaan rakkaan koirani :( muru lähti tiistaina klo 5 aikaan vihreemmille laitumille ja sai siivet selkäänsä. Tämä painaa niin paljon mieltä, ettei oikein mihinkään kykene. Herra Pata olisi täyttänyt Joulukuussa 2v. Mutta ehkä hällä nyt on parempi olla, ei koske eikä ole huono olla :/
Ja nyt itse asiaan josta ajattelin kirjottaa ELI JALKOJEN HOITO!
Monet varmaan miettii apukeinoja koviin kantapäihin?
Tässä on minun tapani hoitaa jalkoja, joka on osoittautunut ehdottomasti parhaimmaksi keinoksi tällähetkellä saada pehmeät jalat :)
Peseminen
Jokainen varmaan käy suihkussa jokainen päivä? tai vähintään joka toinen.Itse käyn jokapäivä.
Pesen jalat suihkussa huolella varpaanvälit tarkasti putsaten. Huuhtele myös jalat hyvin sillä saippuan jäämät jalkapohjissa ja varpaiden väleissä kuivattaa jalkaa erityisen tehokkaassti. Tällöin voi siis varpaide välit repeillä melko kivuliaasti.
Käytän 5 päivänä viikossa suihkussa jalkapohjiin saippuaa, jossa on ns. merisieni keskellä, joka kuorii kivasti jalkoja.
Raspaus
Kuten sanoin 5 päivänä käytän "sienisaippuaa" ja muina 2 päivänä viikossa sitten raspaan jalat jalkaraspilla heti pesun jälkeen. Kannattaa ostaa sellainen jalkaraspi jossa on kaksi puolta, karkeampi ja hellävaraisempi.Suosittelen teräksistä jalkaraspia, sillä se on helppo puhdistaa ja pitää hygieenisenä, eikä siitä irtoile palasia. Tälläinen raspi muistuttaa hivenen juustoraastinta xD
Raspaan ensin jalkapohjani karkeammalla puolella yleensä n. 1m ajan käyden kaikkipaikat lävitse ja sitten vaihdan hellävaraisempaan raspiin ja kierrän paikat lävitse kertaalleen.
Rasvaus
Rasvaus on tärkein osa jalkojen hoitoa. Tähän kannattaa käyttää ainakin raspauksen jälkeen jalkaöljyä, joka kosteuttaa parhaiten ja antaa hetkellisen suojan raspauksen jälkeen.Muuten kannattaa käyttää paksuhkoa jalkarasvaa AINA jalkojen pesemisen jälkeen!
ÄLÄ koskaan käytä rasvaa taikka öljyä LIKAISIIN jalkoihin.
Siinähän sitä siis olikin. Anteeksi nyt ettei tullut yhtään kuvaa koko hommaan mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti